Icon Livigno Xtreme Triathlon
Kävelin yön pimeydessä mustaan alppijärveen odottamaan starttia. Hetken päästä jalat eivät yltäneet pohjaan ja kylmä vesi kirveli naamaa. Klo 5:00 aamun starttiin oli vielä hetki aikaa. Kuu valaisi järven ympäröiviä vuoria, mutta uimalasien takaa oli vaikea erottaa edes muita uimareita, vaikka kaikilla oli punaisena heikosti loistava uintipoiju. Koko kisaan osallistuminen oli ollut vaakalaudalla, sillä 10 päivää aikaisemmin olin sairastunut. Olo parani vähitellen päivä päivältä ja pääsin tekemään ensimmäisen lyhyen treenin ainoastaan kaksi päivää ennen kisaa. Sitä ennen vain kävely tuntui hyvältä. Onneksi se mahdollisti kisan korkeaan ilmanalaan sopeutumista, kun kävimme huoltotiimin kanssa parhaimmillaan 3000 metrissä kävelemässä. Tässä kisassa oma huoltotiimi oli pakollinen. Vanhemmat tulivat autokuskeiksi 200 km pyöräilyyn ja vaimo Jenny juoksun tukihenkilöksi maratonin viimeiselle 12 km matkalle vuoristo-olosuhteisiin. Uinnin starttikomento tuli viimeinkin. Oli helpotus pääst
