Ruska 2021 matkakertomus - Suomen halki 8 päivässä

Seurasaari - Karuna - Hyrynsalmi - Pulmankijärvi - Ylimuonio

                                                                                       

Lähtöpäivä oli viimeinkin lähestymässä. Se odotti viikon päässä perjantaina. Lähtövalmistelut olivatkin monen päivän ajan aikamoista hässäkkää, että sai kaiken mahtumaan pyörään.

Itse reitti oli suunniteltu hyvissä ajoin. Jokaisen piti itse suunnitella oma reittinsä määrättyjen reittipisteiden välille. Oli mukava valita uusia reittejä, joita en ollut ennen kulkenut. Tällä kertaa Ruska-matkan teemana oli museoidut rakennukset. Lähtöpaikkana toimi Helsingin Seurasaari, joka on ulkoilmamuseo. Sinne on siirretty eripuolilta Suomea rakennuksia museoitavaksi. Reittipisteet olivat näiden rakennuksien alkuperäisiä sijainteja.

Ruska tapahtumassa on jotain erityistä viehätystä siinä, että pääsee yli viikon ajaksi vain pyöräilemään ja olemaan matkalla. Muuta tekemistä ei tarvitse miettiä koko reissun aikana. Siinä on jotain yhteistä mindfulness-retriitin kanssa.

Yksin matkustaessa on myös vastuussa ainoastaan itsestään ja on hauska välillä testata omia rajojaan. Yleiset palvelut ovat kaiken lisäksi koko reitin ajan lähellä ja täydennyksiä on mahdollista tehdä matkankin aikana. Minä hetkenä hyvänsä voisi myös keskeyttää ja soittaa taksin hakemaan. Ylimääräisiä varusteita ei ole näistä syistä yhtään mukana. Ne lisäävät pyörän painoa ja hidastavat matkantekoa. Pyöräretkeilyn ominaisena haasteena on myös laukkujen tilavuus, joten mukaan ei välttämättä ole edes mahdollista ottaa tilavuudeltaan isoja tavaroita.

Lähtöpäivä perjantaina 10.9.2021

Lopetin työpäivän hieman etuajassa ja hyppäsin Turusta junaan. Saavuin perille Helsingin rautatieasemalle ja lähdin pyöräilemään kohti leimauskorttien noutopaikkaa. Jo viikon ajan kestänyt matkajännitys keveni koko ajan, sillä olin jo lähellä starttia ja ensimmäisiä muiden osallistujien kohtaamisia. Leimauskorttien noutopaikka löytyikin helposti, sillä se sijaitsi pyörätie baanan varrella. Sitä pitkin pääsi ajamaan suoraan keskustan alitse Jätkäsaaren tuntumaan Konttiravintola Mortoniin.

Siellä olikin samaan aikaan muitakin osallistuja. Oli mukava päästä vaihtamaan fiiliksiä ja ihmettelemään erilaisia pyöräkalustoja muiden kanssa, joista osa oli uusia ja osa ennestään tuttuja viime vuodesta.

Lähdimme muutaman hengen porukalla matkaan kohti Seurasaaressa sijaitsevaa lähtöpaikkaa.
Seurasaaresta löytyikin kaikkien reittipisteiden alkuperäiset rakennukset. Rakennusten katsominen sai vähän hullulta tuntuvan merkityksen, kun mietti olevansa kohta matkustamassa ympäri Suomea juuri näiden rakennusten alkuperäisillä paikoilla. Jäin Villen kanssa hetkeksi tutkailemaan Nuorgamista tuotua heinälatoa, joka oli hyvin vaatimattoman näköinen vanha hirsirakennus. Sen opastekylttiin oli merkitty sijainti Suomen karttaan. Punainen täplä oli kaukana suomineidon päälaella ja tuntui käsittämättömältä ajatella, että kohta olisi omin lihasvoimin matkalla sinne asti. Se aiheutti vähän hermostunutta naurua ja sain konkreettisen käsitteen, että eeppinen seikkailu on parhaillaan alkamassa.

Makkarkosken tuulimylly oli valtavan kokoinen puinen rakennelma. Oli vaikea ymmärtää, että miten niin monimutkainen rakennus on saatu siirrettyä paikasta toiseen.
Lähtöpaikka oli Hyrynsalmelta tuodun Antintalon edustalla. Se oli todella massiivinen hirsitalo, joka rajasi sisälleen sisäpihan. Lähtöpaikalle oli kerääntynyt paljon porukkaa ja polkupyörien kirjo täytti pihaa.
Odotin klo 20:00 tulevaa auringonlaskua ja lähtöstarttia Antintalon kaffeliiterissä. Se olikin nimensä mukaisesti kylmä liiteri ja hyvin vetoisa sellainen. Vaatetta tarvitsi aika reilusti, että tarkeni istuskella paikallaan. Lämpötila oli kuitenkin reilusti yli +10 astetta, joten keli ei ollut silti kylmä syysillaksi.

     
Juuri ennen lähtöä otin esiin hyväksi todetut ja lämpimät kengänsuojat. Ne suojaisivat myös sateelta reissun aikana. Niitä pukiessa huomasin, että ne eivät mahdukkaan kenkien päälle. Olin käyttänyt aikaisemmin kengänsuojia normaalien pyöräkenkieni kanssa ja tätä reissua varten olin hankkinut numeroa isommat kengät. En ollut etukäteen sattunut testaamaan tätä yhdistelmää. Sain lopulta ängettyä kengänsuojat jalkaan ja lähdin kohti starttia. Kokoonnuimme yhteensä 45 lähtijän kanssa pitkään lähtöriviin. Lähtökomennosta lähdimme matkaan hämärtyvään iltaan kohti Karunan kirkkoa. Katsojat kannustivat pitkin Seurasaarta ja oli mahtava olo polkea pitkän puusillan läpi ulos Seurasaaresta. Totuus jäljellä olevan matkan raakuudesta alkoi kuitenkin palautua mieleen jo muutaman sadan metrin iloisen polkemisen jälkeen. Nyt oli aika keskittyä navigointiin ulos kaupungista hämärtyvässä illassa. 

Oli helpottavaa päästä 110-tielle taittamaan joutuisia kilometrejä. Pimeän maantien suorilla pätkillä näkyi lukuisten osallistujien etu- ja takavalot. Ahtaat kengänpäälliset alkoivat puristaa hyvin ikävästi jalkoja jo 50 km ajamisen jälkeen. Jouduin ottamaan ne pois enkä käyttänyt niitä koko loppureissun aikana. 

Lähestyin ensimmäistä reittipistettä ja käännyin Sauvoon johtavalle hiekkatielle. Tie oli hyvin jyrkästi kumpuileva ja oli hieman haastavaa ajaa pilkkopimeässä lampun varassa. Alamäissä vauhti kiihtyi nopeasti ja piti tähyillä kauas eteen ettei osu liukkaaseen irtohiekkaan tai kiven murikoiden päälle näillä kapeilla renkailla. Asfaltti tuli lopulta puolentunnin kuluttua iloisesti vastaan, niin kuin aina. Saavuin Sauvoon Karunan kirkolle viidentenä vähän kahden jälkeen aamuyöstä. Matkamittarissa oli 154 kilometriä. Tutkailin samalla hienoa graniitista rakennettua harmaata kivikirkkoa pimeällä hautausmaalla taskulampun varassa. Jatkoin matkaa kohti Paimiota. Sää oli edelleen selkeä ja sadetta ei tullut ennusteista huolimatta koko iltana.

Aloin vähitellen lähestymään yöpaikkaa ja Paimion kohdalla alkoikin jo sopivasti väsyttää. Ajoin yöksi Paimion kesäteatterille, jossa oli iso katettu ulkokatsomo. Siellä oli tilaa valita sopiva penkkirivi nukkumiseen. Puhalsin alustan täyteen ilmaa ja sitten vaan peiton alle syömään iltapalaa neljältä aamuyöstä.

Täydellinen ja nopea drive-in yöpaikka heti ekana yönä

Laitoin rannekellon hälyttämään kahden tunnin päähän. En meinannut millään saada nukahdettua ja iltapalaksi syödyt liian tuhdit lihapiirakat painoivat jotenkin ikävästi mahassa ja kurkussa. Sydän hakkasi ja makoilin vain vaakatasossa alkanutta sateen ropinaa kuunnellen. Kuulosti ihan siltä, kuin joku lampsisi kumisaappailla katsomon takana. Se taisi olla vain lehtipuihin kertynyttä aamuyön sadevettä, jota tuuli tiputteli ja ääni kaikui isossa katsomossa. Lopulta herätyskello yllätti. Tuntui kuin en olisi nukkunut silmäystäkään ja olo oli todella kaamea. Laitoin kelloon vielä 30 minuuttia lisää nukkumisaikaa. Pidin sitten silmiä taas kiinni, vaikka tuntui etten nukahtaisikaan. Kello herätti ikävä kyllä hyvin pian. Kampesin itseni ylös ja päässä huimasi kuin rankka baari-ilta olisi takana.

2. päivä: Lauantai 11.9.

Pakkasin kamat mahdollisimman nopeasti ja hyppäsin pyörän päälle klo 6:45. Otin tien päällä aamupalaksi omenamehua ja Elovena-patukoita. Päivä lähtikin yllättävän nopeasti käyntiin ja olo oli todella hyvä, ottaen univajeen huomioon. Pieni lepäily oli virkistänyt oloa huomattavasti. Laitoin korvanappiin mukavaa musiikkia ja nautiskelin matkan taittamisesta läpi seesteisen aamun.

        

Ohitin pian pari pyöräilijää, jotka eivät olleet pysähtyneet nukkumaan silmäystäkään.
Yksi ruumispussi näytti olevan bussipysäkin penkillä. Lähempää katsottuna kyseessä oli Ruska pyöräilijä bivy-pussissa nukkumassa. Sitten tuli iloinen yllätys kun urheiluseuran kaverini Pekka oli ajanut Turusta asti tsemppaamaan tienvarteen ja napsimaan kuvia.

Kuva: @stefontaine

Ajelin Makkarkoskeen, josta tuulimylly oli siirretty Seurasaareen. Siitä ei näkynyt enää merkkiäkään. Kylällä asuu myös aivan reitin varressa sukulaisiani. Oli kiva yllätys, kun setä, täti ja serkun lapsia oli kannustamassa. Ajelin 1. reittipisteen ”maaliin”, joka sijaitsi Säkylässä.

1. reittipisteen leimauspaikalla.

Vettä ei ollut satanut aamulla pisaraakaan, mutta kypärä ja vaatteet olivat märkiä aamun tiheästä sumusta. Tänne tullessa paikalla oli pari muutakin Ruska-pyöräilijää. Seuraavaksi olikin tiedossa vähän pidempi siivu kohti Hyrynsalmea 618 km päähän.

Reitti oli monelta osin mielenkiintoista ajettavaa niin maaston kuin rakennusten puolesta. Joillain naapureilla tuntui jopa olevan kilpailua keskenään pihapiirien hienoudesta.

Poikkesin lounaalle ja ruokatäydennykseen Kiikoisten ABC:lle. Matkamittariin oli kertynyt aamun aikana 145 km. ABC:llä odotti valmis lounasbuffet ja laitoin kännykän ja varavirtalähteen samalla lounaspöydän pistorasiaan lataukseen. Samassa yhteydessä oli ruokakauppa, josta tein vuorokauden ruokaostokset kerralla. Koko pysähdykseen oli mennyt vain 45 minuuttia ilman mitään kiirettä.

Reittini kulki paikoittain hiekkatietä ja välillä taas mukavia pienehköjä maanteitä pitkin.
Vähitellen maasto muuttui laakeammaksi Pohjanmaaksi.

Saapuminen Etelä-Pohjanmaalle.

Päivä alkoi vähitellen hämärtymään kun liityin isolle maantie 66:lle, joka on Virrat-Lapua välillä. Vettä alkoi samalla ripottamaan taivaalta. Suunnittelin yöpaikkaa tämän tien varrelta Kuortaneelta, jossa pitäisi olla hyvin lähellä tietä laavu. Sinne oli kuitenkin vielä pitkä matka. Paikoittain kilometrikaupalla oleva viivasuora tie oli ruuhkainen ja pitkästyttävä ajettava. Yleensä autot antavat pimeällä paremmin tilaa, mutta nyt autoilijat ajoivat vain määrätietoisesti vierestä ohi 100km/h vauhdilla piittaamatta mitä tien reunalla liikkuu. Onneksi tien pientareet olivat leveitä. Märkä ja musta asfaltti imaisi lamppujen valon tehokkaasti. Näkyvyys oli hyvin huono ja teki ajamisen raskaaksi liikenteen lisäksi. Vihdoin ja viimein puoli kymmenen aikaan illalla pääsin kääntymään isolta tieltä sivuun kohti laavua. Lähestyin gps:n avulla laavun koordinaatteja. Eteen tuli metsäpolku ja arvelin sen johtavan perille. Työnsin pyörän rinnettä ylös pilkkopimeässä ja märässä metsässä lampun varassa perille. Pettymykseksi laavu oli vain päiväkäyttöön tarkoitettu. Laverina olivat niin kapeat lankut, ettei niille mahtunut nukkumaan. Hetken ihmettelyn jälkeen sain järjestettyä laavun maapohjalle hyvän paikan makuualustalle vinosta kalliopinnasta huolimatta. Vaihdoin märät vaatteet pois päältä ja menin peiton alle syömään iltapalaa. Uni tuli nopeasti kymmenen jälkeen illalla. Asetin kellon soimaan kuuden tunnin päähän.

3. päivä: Sunnuntai 12.9.

Sain nukuttua oikein mukavasti, mutta kroppa oli kanssani eri mieltä heräämisajasta. Lukemattomien torkutteluiden jälkeen sain käärittyä itseni ulos lämpimän peiton sisältä. Yö oli ollut aika lämmin ja sade oli nyt loppunut. Tyyni aamu oli hyvin syksyinen ja harmaa. Otin kosteat ja kylmät pyöräilyhousut käsiini. Tein muutaman rohkaisevan lämmittelyliikkeen ja sain kylmyydestä täristen puettua ne jalkoihin. Se ei kuitenkaan kauan kirpaissut ja olin pian taas tien päällä. Kello oli tasan kuusi, kun pääsin jatkamaan matkaa aamun valjetessa. Huomasin omenan jääneen avonaiseen pyörälaukkuun yön ajaksi näkyville jonka lintu oli käynyt nokkimassa syöntikelvottomaksi.

Iso maantie oli nyt aamulla täysin hiljainen. Jatkoin maantietä 10 kilometriä, ennen kuin reittini kääntyi sivuun. Tämän matkan aikana yksikään autoa ei mennyt ohitseni. Hiljaisena aamuna oli mukava taittaa matkaa kuunnellen musiikkia ja podcasteja radioaamujuontajien lähetyksistä. Ajoittain repesin yksin nauramaan lähetysten parhaille jutuille. Yksin naureskeluun oli jo tottunut, mutta ympäristöä piti kuitenkin vähän tarkkailla, ettei joku satu näkemään tätä hieman vajaalta tuntuvaa puuhaa.

Reitti kulki nyt pienehköjä maanteitä pitkin. Maasto oli edelleen melko laakeaa, mutta paikoittain eteen tuli mäkiä. Yksi mäki oli hyvin jyrkkä ja tie kiipesi valtavan hiekkaharjun päälle. Nousua taisi tulla lähemmäs 100 metriä.

Aamupäivän kuluessa juomapullot alkoivat tyhjenemään lopuistakin nesteistä. Reitillä ei ollut pitkään aikaan tiedossa mitään kauppoja tai vesistöjä. Aloin jo vähän epätoivoisena silmäilemään ojanpohjia, että mistä täyttäisi juomapulloa. Lopulta tien viereen tuli järvi näkyville ja myös uimarannan kyltti. Vedenlaatu ei vaikuttanut erityisen houkuttelevalta, sillä järvi oli Pohjanmaalaiseen tyyliin hyvin laakealla seudulla peltojen keskellä. Kauhaisin pullon täyteen tummanruskean mehun väristä nestettä ja laitoin vedenpuhdistustabletin perään. Puolentunnin odottelun jälkeen vesi pääsi makutestiin. Normaalisti puhdistustablettien kloorinen sivumaku ei haittaa yhtään, mutta tämä vesi oli itsessään niin hirveän makuista, että kloorin maku ei peittänyt sitä ja niiden yhdistelmä oli hyvin erikoinen.

Poikkesin puoliltapäivin Reisjärven keskustaan syömään ja tekemään ruokaostokset. Keskusta oli hyvin hajanainen ja meni hetki löytää ruokakauppa. Ajoin sen jälkeen paikalliseen pizzeriaan lounaalle ja latailemaan akkuja. Ruokaa odotellessa katselin gps-seurannasta missä muut menivät ja mietin, että minulla olisi mahdollisuus parantaa vähän sijoituksia. Ruokaostoksiin oli mennyt jo niin paljon aikaa, että otin hetken päätöksestä lounaan mukaan. Taittelin pizzan neljään osaan ja käärin sen folioon kuin pitakebabin. Matkakin taittui mukavasti syödessä.

          Kajaania lähestymässä.

Loivat ylä- ja alamäet veivät vähitellen kohti pohjoista. Reitti oli päivän aikana vaihtunut isoihin ja hiljaisiin maanteihin. Niitä oli nopea ajaa kevyeen myötätuuleen, mutta tuntien kuluessa oli vähän pitkästyttävää ajaa, kun maisemat eivät vaihtuneet. Pimeän tullessa säästin akkuja ja ajoin sellaisella valovirralla, joka juuri ja juuri riitti ajamiseen sen hetkisellä tilannenopeudella. Ylämäissä tarvitsi hyvin vähän valoa, kun taas vauhdikkaita alamäkiä pilkkopimeässä lasketellessa sai avata reilusti valotehoa. Suoraa tietä oli reunustanut korkea metsä jo tuntikausien ajan, joten pimeässäkään ei jäänyt mistään paitsi. Saapuessani Kajaaniin maasto muuttui äkisti. Tähyilin pimeässä kiinnostavia maisemia. Keskustassa tie kulki hyvin syvän V-muotoisen jokilaakson pohjan kautta. Pohjalla oleva leveä joki ylittyi hyvällä vauhdilla, jossa oli saari aivan tien vieressä. Siinä oli komeasti valaistuna Kajaanin linnanrauniot. Se oli keskellä yötä vaikuttava näky.

Koko päivän ja yön ajan oli ollut tosi hyvä kulku ja tavoittelin pääseväni yöksi Hyrynsalmelle asti, jossa olisi seuraava reittipiste määrättyine reitteineen. Reittini kulki keskustan läpi ja yllätin taas, sillä odotin pientä tuppukylää, mutta paikka näytti suorastaan hienolta kaupungilta.

Saavuin klo 00:30 Camping Vonkka-leirintäalueen risteykseen pohtimaan seuraavia liikkeitäni. Siellä olisi 2. reittipisteen leimauspaikka ja hyvä paikka yöpyä. Ennen leimausta olisi kuitenkin käytävä Halla Ukon tilalla Antintalon muistomerkillä. Sää oli loistava ja tunsin itseni vielä melko kyvykkääksi ajamaan, vaikka matkaa oli taitettu aamusta lähtien jo 17 tunnin ajan 400 kilometriä. Otin välipalaa ja päätin käydä vielä muistomerkillä, vaikka se tietäisi yli tunnin reissua hiekkatietä pitkin. Samaan aikaan risteykseen tuli jo tutuksi tullut Alunurm, joka oli jäämässä leirintäalueelle yöksi.
Heti hiekkatien alussa tuli taas vastaan Ruska-pyöräilijä, joka moikkasi rempseästi jotenkin tähän tyyliin: ”Sitä ollaan jääty yötöihin”.

Oli ilahduttavaa löytää pitkän, kivisen ja mäkisen hiekkatien varrelta tieviitta oikeaan osoitteeseen

 

Pimeässä oli vaikea saada valokuvaa isosta muistomerkistä

Antintalosta oli täällä enää muistomerkki jäljellä, mutta sitä oli päässyt jo Seurasaaressa tutkimaan ennen lähtöä. Tutkailin ulkoilmamuseota ohimennen muiltakin osin vähän lampun varassa. Kello näytti 1:05 ja olisi tehnyt mieli mennä nukkumaan ulkona suoraan vaan nurmikolle, kun sää näytti niin hyvältä ja tyyneltä. Katsoin kuitenkin tässä kohtaa sääennustetta ja sen mukaan iso saderintama olisi jo puolentunnin kuluttua tulossa tänne. Lähdin ajamaan kohti leirintäaluetta, sillä huonokuntoista hiekkatietä on paljon helpompi ajaa, kun se on vielä kuiva.

2. reittipiste: Camping Vonkkaan saapuminen klo 01:58.

Vesisade alkoi saapuessani leirintäalueelle Camping Vonkkaan. Pääoven terassille pääsi sateensuojaan leimaamaan korttia ja siellä oli myös ulkopistorasioita, johon jätin akkuja yöksi lataukseen puoliksi piiloon.

Lähdin etsimään alueelta mitä tahansa katosta, jonka alle pääsisi nukkumaan suojaan. Pihalta löytyi nopeasti vanhalle kirkkoveneelle tehty pitkä puurakenteinen katos. Työnsin makuualustan ja muut nukkumistarvikkeet vanhan katoksen alle ja kömmin itse perässä. Sinne mahtui juuri sen verran syvälle, että sadeveden roiskeet eivät kastelisi. Havahduin yöllä hetkeksi johonkin ääneen ja huomasin, että vettä sataa todella kovaa kuin saavista kaatamalla. Vaatimattoman katoksen reuna teki pienen, mutta merkittävän eron siihen, että pysyin kuivassa, kun taas käsivarren mitan päässä maa lähes virtasi vedestä. Tuli ainakin testattua katoksen vedenpitävyys.

4. päivä: Maanantai 13.8.

Pääsin pyörällä liikkeelle 7:50. Myöhäinen nukkumaanmeno verotti aamun arvokasta valoista aikaa ja viereisen asuntovaunun asukas oli jo ilmeisesti ehtinyt ihmetellä majapaikkaani. Vettä ripotteli edelleen.

Reitti suuntasi Ukkohalla-resortin laskettelurinteen huipulle todella jyrkkää hiekkatietä pitkin. Aloin lopulta työntämään pyörää, sillä kuhmurainen hiekkatie oli liian jyrkkä ajettavaksi.

Maisemia ei näkynyt tiheässä sumussa laskettelurinteen päältä.

Takaisin asfalttitielle pääsi nopeasti ja onneksi enää ei tarvinnut sateessa ajaa liukkaita hiekkateitä pitkin. Edessä oli kuitenkin muita haasteita.

Vettä satoi taukoamatta ja vedenpitävät sukat alkoivat täyttymään vedestä. Varpaita paleli pahasti ja virittelin muovikassit kenkien suojiksi. Jouduin pysähtymään useita kertoja parantelemaan kenkien suojausta, kun kylmettyminen uhkasi. Sain lopulta kelvollisen ratkaisun ja matka jatkui hyvin kylmässä ja kosteassa kelissä.

Poikkesin Puolankaan klo 11:30 lounaalle ja ruokatäydennyksille. Matka oli edennyt vasta 58 kilometriä. Kylästä löytyi hampurilaiskioski, johon pääsi sisälle. Se oli ainut paikka, johon kehtasi mennä märillä ja likaisilla vaatteilla.

Hampurilaiskioskilla lämmittelemässä.

Seuraavaksi matka jatkui pitkän aikaa kohti Pudasjärveä. Pieni maantie oli mukava ajettava, mutta taukoamaton sade imeytyi pyörähousujen läpi ja kylmetti koko kehoa. Varpaatkin olivat olleet koko päivän märät ja viileät. Pyöräileminen oli ainut keino taistella kylmettymistä vastaan ulkona.

Yhtäkkiä keskellä ei mitään, tien viereen tupsahti K-kyläkauppa Ervasti. Olin jo ajanut risteyksen ohi, kun iskin jarrut pohjaan ja palasin sinne hakemaan lisäeväitä ja lämmittelemään. Ostin neljä kauppakassia ja sain paranneltua niistä vihdoinkin täysin toimivat kengänsuojat kaupan eteisen pienellä penkillä.

Paikalle tuli myös Alunurm ja hän vaikutti palelevan minua enemmän. Kyläkaupan omistaja toi hänelle oman penkin ja tarjosi kahvia lämmikkeeksi. Keli oli ankara. Hieman plussan puolella oleva sateinen ja tuulinen kylmyys meni luihin ja ytimiin.

Evästauolla kaupassa.

Huitaisin kaupan vahvimman energiajuoman kurkusta alas ja jatkoin matkaa paljon lämmenneenä. Kuivat varpaat olivat luksusta, vaikka läpimärät housut olivat edelleen kylmät.

Oli iso saavutus päästä kääntymään kohti Ranuaa. Päivä alkoi sen jälkeen hämärtymään. Olin katsonut seuraavan mahdollisen laavupaikan, joka olisi 20 kilsaa Ranuasta eteenpäin. Sinne oli vielä 90 kilometriä. Ranuan pitkä tie oli hyvin loivakaarteinen ja -mäkinen. Jossain vaiheessa kaukaa takaa alkoi pilkottamaan pyörän valo ja Alunurm oli selkeästi ottamassa minua kiinni. Oli joutuisaa ajankulua tässä virikkeettömässä ympäristössä, kun häneltä kesti noin 15 kilometriä saada minut kiinni. Tässä vaiheessa oli jo täysin pimeää ja keli oli hyytävän kylmä ja vetinen. Vaihdoimme kuulumiset ja hän luki vastaan tulleen Raunan kilometrikyltin ääneen: ”Only 30 kilometers!”. Tämän jälkeen hän pyyhkäisi toiveikkaana ohitseni. Seurasin jonkin aikaa kaukaista takavaloa, kunnes valo häipyi näkyvistä.

Pimeän tultua väsymys oli alkanut painaa todella paljon. Edellisten päivien kuormitus ja univaje alkoi uuvuttamaan. Joitakin kertoja oli vain pysähdyttävä pilkkopimeän tien varteen nojailemaan hetkeksi pyörään, koska en enää pystynyt pyöräilemään. Paikallaan ei voinut pysyä kauan, koska silloin alkoi paleltaa liikaa. Eteneminen tapahtui hyvin hitaasti reilu 20km/h vauhtia. Mäetkin oli alkaneet jyrkkenemään. Olin jo ajanut iät ja ajat, kunnes seuraavan kilometrikyltin heijasteet lähestyivät pimeässä. Vielä mukamas 20 kilometriä matkaa Ranualle. Väsyminen oli todella voimakasta ja edes sinne pääseminen tuotti vaikeuksia laavusta puhumattakaan.

Sain lopulta raahattua itseni Ranuan keskustan katuvaloihin klo 23 aikoihin. Päätin jäädä sinne yöksi, sillä en tuntenut pystyväni saavuttamaan laavua, jonne olisi vielä noin tunnin ajomatka. Otin hanskat pois käsistä ja aloin sateessa etsimään puhelimella netistä mitä tahansa katosta, johon voisi mennä rauhassa yöksi nukkumaan tuulensuojaan. Vaihtoehtoja ei meinannut löytyä ja sormet jäätyivät hetkessä. Pelkäsin, etten saisi itseäni enää lämpimäksi ulkona nukkuessa. Varavaatteitakaan ei juuri ollut ja sadehousut olisivat todellakin tulleet tarpeeseen. Puhelimesta hyytyi samalla akku kylmän kelin takia. Olin hyvin kylmissäni, joten jatkoin vain pyöräilyä. Eteen tuli iso opastekyltti Ranua Zoo Camping-majoituskeskuksesta. Seurasin kylttien viitoittamaa reittiä perille hieman epätoivoisena, muta toiveikkaana lämpimästä majoituksesta.

Itse majoituskeskus oli pimeänä eikä pimeässä meinannut löytää edes sisäänkäyntiä. Yhdestä tilasta tuli kuitenkin valoa ja siellä hääräili pari tyyppiä. Tämä oli pääsisäänkäynti, mutta ovi oli kuitenkin lukossa. Yksi tyyppi oli aika lähellä ikkunaa ja koputin siihen. Hän huomasi minut ja horjahti taaksepäin. Taisi säikähtää jostain syystä aika pahasti.

Minulle tultiin avaamaan ovi ja kerrottiin, että ovat jo sulkeneet ja mies kertoi saaneensa melkein sydänkohtauksen. Ovat tekemässä vain jotain muuttoa. Sain kuitenkin varattua majapaikan ja pahoittelin yllättävää säikäyttämistä. Tajusin tässä vaiheessa kuinka kylmä minulla todella oli.

Majapaikka oli tien toisella puolella oleva iso luhtitalon huoneisto. Mitään muuta heillä ei ollut jäljellä. Oli todella helpottavaa päästä sisälle saamaan itseni lämpimäksi koko päivän palelemisen jälkeen. Eteisessä oli iso peili ja sitä katsoessa tajusin vasta nyt miksi henkilökunta säikähti, kun huppunaamio yllättää ikkunan takaa. Hieman huvittuneena jäin heille kiitollisuuden velkaa.

Päivän onnellisin hetki: Sisäänkirjautuminen lämpimään majapaikkaan.

Nopeasti pitkään lämpimään suihkuun. Vesi tuntuu iholla samppanjalta. Keho ei meinaa lämmetä ja vieläkin palelee. Pistin saunan lämpiämään ja otin keskiyön jälkeiset löylyt. Se alkoi lopulta auttamaan.

Laitoin litimärät vaatteet kuivauskaappiin yöksi mikä oli aivan luksusta. Pääsin yhden jälkeen yöllä nukkumaan ja taju oli jo lähes kankaalla sitä ennen. Nukuin 9 tuntia ja aamu oli jo siinä vaiheessa pitkällä.

5. päivä: Tiistai 14.9.

Ulkona satoi edelleen vettä kaatamalla. Olisi ollut kiva jäädä sisälle lämpimään juomaan teetä, mutta aika juoksi koko ajan. Lämpimään oloon oli jo tottunut ja märkä keli tuntui vähän vieroksuttavalta. Nyt oli vain tehtävä ratkaisu: Ei ollut mahdollista jäädä odottelemaan sateen loppumista, koska silloin ei olisi ehtinyt enää ajoissa maaliin. Hain lisämotivaatiota Rocky Balboan motivaatiopuheesta, jonka laitoin puhelimen YouTubesta täysillä soimaan:

”
You, me, or nobody is gonna hit as hard as life. But it ain’t about how hard ya hit. It’s about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That’s how winning is done!

Rocky Balboa

”

Näiden sanojen saattelemana avasin ulko-oven ja lähdin pyöräilemään kaatosateeseen kohti Rovaniemeä klo 11:20.

Tien reunoilla ja metsässä alkoi näkymään pieniä merkkejä lumesta. Vähitellen lumiläntit suurenivat ja tietä lukuun ottamatta maa alkoi olla kauttaaltaan valkoinen. Lopulta tie oli loskan peitossa ja taivaalta tuli jotain märkää veden ja lumen välistä. Vastaantulevien autojen ilmavirrat vetivät tätä sadetta perässään. Rekkojen ohitus tuntui joka kerta kuin vetiseltä avokämmenen läpsyltä naamalla. Harmittaa etten ottanut tiestä valokuvaa kännykällä, mutta se olisi jäädyttänyt sormet välittömästi. Olisi ollut sen arvoista, sillä toivon, ettei ikinä enää tarvitsisi ajaa vastaavissa ääriolosuhteissa maantiepyörän kesärenkailla. Tässä kohtaa vastaan tuli myös ulkomaalainen retkipyöräilijä isojen pyörälaukkujen kanssa. Tervehdimme toisiamme todella iloisesti leveän hymyn kera.

Lumet alkoivat vähitellen erkanemaan. Tie oli kuitenkin aika ruuhkainen ja ajokaistan reunassa ei ollut yhtään ylimääräistä asfalttia pyöräilyä varten. Autoilijat ajoivat 100 km/h vierestä ohi ja silloin sai olla tarkkana, ettei tehnyt pienintäkään virheliikettä ohjauksen suhteen. Koko reissun pahin tilanne autoilijoiden kanssa sattui tällä tiellä. Se ei onneksi uhannut terveyttä vaan ennemminkin hyvää mieltä. Takaa tuleva kuorma-auto ei olisi pystynyt ohittamaan minua hidastamatta reilusti vauhtiaan vastaantulevien autojen vuoksi. Sen vuoksi hän ajoi todella kovaääninen sumutorvi-töötti pohjassa 300 metriä ja ajoi tällä minut ulos tieltä.

Pääsin lopulta 80 km päähän Rovaniemelle ja poikkesin keskustaan myöhäiselle lounaalle ja kauppaostoksille. Huoltoaseman kahvio oli viileä ja vetoisa. Märät housut kylmetti kroppaa niin paljon, että palelin koko syömisen ajan. Olin viime yön kämpän keittiöstä ottanut leivinpaperiarkkeja varalämmöksi. Rypistin ne ja tungin housuihin reisien lämmikkeeksi yksi kerrallaan. Joku taisi kahviossa vähän ihmetellä puuhiani, mutta hätä ei lue lakia. Niillä sai ylimääräisen ilmakerroksen märkien housujen väliin ja eristivät yllättävän tehokkaasti. Tosin tästä edespäin jalat näyttivät salilla pumpatuilta superreisiltä. Ehdottomasti reissun paras idea, kun luulin pärjääväni ilman sadehousuja niin kuin viimevuonna. Silloin ei ollut tällaisia pitkittyneitä ääriolosuhteita.

Lastasin kaupasta pyörään vuorokauden ruuat ja huitaisin vahvimman energiajuoman taas kurkkuun. Huomasin kauppakäytävän eteisessä suorastaan aarteen: Ilmaisjakelulehtiä. Spurgutyyliin revin onnessani sivuja irti ja työnsin niistä rypistettyjä palloja joka paikkaan missä tuntui kylmyyttä: Reisiin, hanskoihin ja selkään. Joku ohikulkeva äiti näki tämän ja veti lapsiaan sivummalle.

Jatkoin polkemista kohti Sodankylää ja sain itseni viimein lämpimäksi. Seuraava etappi sijaitsisi Nuorgamissa Pulmankijärvellä, johon oli vielä satoja kilometrejä matkaa. Nelostien tutut Lapin maisemat piristivät oloa, ja pyöräilystä tuli taas jollain tasolla ilahduttavaa. 1,5 vuorokautta kestänyt jatkuva sade lakkasi viimeinkin. Keli muuttui täysin kuivaksi ja tuulenvire kuivasi vaatteita tehokkaasti. Lämpö suorastaan helli kylmettyneitä lihaksia.

Varasin mökin leirintäalue Nilimellasta Sodankylästä. Siellä saisi loputkin vaatteet kuivattua yön aikana.

Satula alkoi tuntumaan tässä vaiheessa hyvin puuduttavalta ja muutenkin hiertymät alkoivat vaivaamaan. Alamäissä sai kevennettyä painoa penkiltä ja käytin mitä erikoisempia polkemisasentoja, että takapuoli pääsee lepäämään aina jostain kohtaa. Juttelin illan aikana puolison kanssa puhelimessa pitkän aikaa ja se sai ajatukset mukavasti välillä muualle. Leirintäalueelle asti ajaminen sujui tämän vuoksi hyvin mielin.

Huomasin vasta perille päästyäni, että hiertymät kutisivat tosi pahasti. Menin paniikinomaisesti leirintäalueen suihkuun peseytymään ja se helpotti oloa. Sitten oli mukava päästä sisälle nukkumaan. Matka oli tänään edennyt taas reilusti alle tavoitteen, sillä olin lähtenyt auttamatta liian myöhään liikkeelle. Oli silti nukuttava hyvin, sillä univajeen rajoja oli jo venytetty.

Illalla oli naama jo vähän venähtänyt reissusta. Kyllä väsytti, mutta pitkällä ollaan.

6. päivä: Keskiviikko 15.9.

Aamulla oli taas vaikeuksia päästä hereille. Olo oli todella surkea. Katsoin peiliin, enkä ollut ennen nähnyt väsymyksestä yhtä kierolle vääntynyttä naamaa. Oli vaan lähdettävä kylmästi liikkeelle. Keli oli kuitenkin kuiva. Aamun innostavin ajatus oli, että menisin muutamaksi minuutiksi tien pientareelle selälleen makaamaan. Sopivaa kohtaa ei kuitenkaan löytynyt ja jatkoin ajamista. Motivoin itseäni, että pysähdyn ensimmäisen paikkaan hillalettulle ja kahville, joka tulee vastaan.

Yksi Ruskapyöräilijä sai minut kiinni aamun aikana, kun suorastaan ryömin eteenpäin ihmetellen huonoa oloa, ettei se voi ainakaan paljon pahentua. Hän ajoi vierelleni ja lausahti tarkasti mietityn nasevan virkkeen alkaen, että "ei ole olemassa ilmaisia lounaita...", mutta en muista siitä loppua. Hauskinta oli se, että hänen naamansa näytti väsymyksestä aivan yhtä vääntyneeltä kuin minunkin. Tokaisun jälkeen nauroimme molemmat irvistyksen ja hymyn väliltä.

Cafe Harianna tuli pian vastaan ja poikkesin sinne todella maukkaalle hillaletulle. Kahvikin taisi piristää oloa ja matka jatkui lopulta mukavasti eteenpäin.

Iltapäivällä tuli taas sateet muutamaksi tunniksi. Olin varannut taas mukavuudenhaluisena sisämajoituksen leirintäalueen mökistä Neljän tuulen tuvasta. Minimalistinen retkipeittoni ei ole näihin olosuhteisiin tehty liian lämpimäksi, silloin kun en voi käyttää märkiä pyöräilyhousuja lisälämmikkeenä nukkuessa.

Kävin päivällisellä Saariselän Kuukkelissa tuttuun tapaan. Istuminen satulassa oli ollut hyvin vaikeaa ja ostin kaupasta solumuovisen istuinalustan, jota käytin lisäpehmusteena. Ravintolan apteekkikaapista sai myös ostettua apua hiertymien hoitoon.

Taas sadetta pitämässä.

Sateen jälkeen suurin osa vaatteista kuitenkin kuivui nopeasti ja oli hieno matkata tyynessä tähtikirkkaassa illassa Inarijärven lapin maisemissa. Ruskakin alkoi näyttämään komealta. Keli tuntui viileältä, mutta kuivuudesta johtuen vaatteet lämmittivät mukavasti.

Mökkini ovi oli jätetty minua varten lukitsematta ja pääsin pyörän kanssa heti sisälle lämpimään klo 21:45. Huomasin perille päästyäni, että juomapulloihin oli muodostunut jääpaloja.

7. päivä: Torstai 16.9.

Lähdin liikkeelle aamuhämärässä klo 5:50. Lämpötila oli vähän pakkasen puolella, mutta tie ei onneksi ollut liukas. Oli mukava ajella Utsjoelle upeita maisemia ja ruskan värejä ihastellen. Tällä välillä tuli kaksi ensimmäistä kuskia vastaan, jotka olivat jo paluumatkalla maaliin.

Saavuin Utsjoelle vähän kymmenen jälkeen aamulla ja poikkesin tankkaamaan kofeiinia korvapuustin kera ainoaan paikkaan, joka oli auki: Kylätalo Giisaan. Kahvilan pitäjä kiinnostui Ruska 2021-tapahtumasta ja ottikin minusta kuvan kylätalon Some-sivuille Facebookiin ja Instagramiin. On kuulemma mielenkiintoista seurata, kun paikkakunnalla näkee usein erilaisia seikkailuhenkisiä matkailijoita. Ajattelin, että kaukainen kolkka tosiaankin vetää puoleensa erilaisia tempauksia. Maisemat ovat kaukaisen sijainnin kanssa vähintäänkin yhtä palkitsevia, jota ei muualla pääse kokemaan.

Utsjoen kylätalo Giisassa.

Jatkoin matkaa kohti Nuorgamia ja Pulmankijärveä. Vastatuuli oli jo hidastanut aamupäivällä vauhtia ja eteneminen oli hidasta. Vähän ennen Norjan rajaa käännyin pienelle tielle ylämäkeen. Jyrkkä 200 metrin mäki piti nousta ylös. Pyörästä ei löytynyt tarpeeksi pientä vaihdetta ja luovutin lopulta polkemisen ja siirryin työntämään pyörää lopun mäen ylös. Mäki kääntyi sitten loivaksi alamäeksi, joka laskeutui perille asti melkein yhtä alas. Alaspäin pääsemisessä oli kova homma vastatuulen vuoksi.

Kaldoaivin ylängöllä oli hieno maaruska

Palanut huoltoasema

Saavuin lopulta Pulmankijärven heinätuvan vanhalle paikalle. Paikalla oli oikein rastinpitäjä ja paikallinen asukas päiväkävelyllään. Nyt olin todella iloinen, kun olin selvinnyt tänne asti ja oli kiva päästä jakamaan tunne muiden kanssa. Palanut huoltoasema oli kuulemma vasta viikon ikäinen. Se oli rakennettu jonkun elokuvan lavastuksia varten.

                                     3. tarkastuspiste Pulmankijärvellä. Matkamittarissa noin 1740 km

Enää oli viimeinen etappi jäljellä maaliin Yli-Muonioon reilun 400 km päähän. Takaisin Nuorgamiin matka sujui myötätuulessa kuin itsestään. Kävin siellä päivällisellä ja ruokapöytään osui samaan aikaan kolme muutakin kuskia. Oli mukava vaihtaa kuulumisia. Viime yönä oli kuulemma ollut todella hienoja revontulia. Harmi että tuli nukuttua koko yö.

Pitkäksi venyneen tauon jälkeen matka jatkui. Polvet olivat yhtäkkiä kipeytyneet tosi pahasti. Tuntikausien putkelta ajamiset ja jyrkkien mäkien ajaminen matalalla kadenssilla ja isolla voimalla olivat tehneet tehtävänsä. Tuuli oli kääntynyt taas vastaiseksi ja matka Utsjoelle tuntui kestävän ikuisuuden. Ilta-aurinko paistoi jo taivaalla, kun pääsin Utsjoen raja-asemalle. Koronapassia näyttämällä pääsi Norjan puolelle. Maasto muuttui heti jyrkkäpiirteisemmäksi ja työnsin pyörän joitakin mäkiä ylös, sillä polvet olivat niin kipeät, etten pystynyt polkemaan. Vastatuuli hidasti myös vauhtia. Oli silti lohduttavaa ajaa pitkin Tenojoen kumpuilevaa rantatietä, joka oli ruskan väreissä parhaimmillaan. Pysähdyin ennen auringonlaskua pystyttämään tarpin joen varteen ja odottamaan buranakuurin vaikutusta polvien paranemiseen. Nukuin samalla kunnon 9 tunnin yöunet.

Leiri pystytetty Tenojoen varteen.

8. päivä: Perjantaina 17.9.

Jatkoin aamulla matkaa klo 7:15 ilmeisesti Norjan aikaa. Heti kun olin päässyt tienpäälle niin kohdalle osui Ruska-ajaja Similä. Olin ollut vähän huolissani, että ehtiikö ajoissa maaliin. Hän letkautti sitten leppoisalla Karjalan murteella: ”Ei tässä ole mitään kiirettä”. Se kevensi vähän mieltä ja jatkoin matkaa edellä. Polvet olivat hieman parantuneet yön aikana, mutta polkeminen oli vielä vaikeaa.

Tenojoella Norjassa.

Ostin Kaarasjoelta lounaseväät ja polvituet nopeasti mukaan. Tuet auttoivat yllättävän paljon ja nyt polkeminen oli taas siedettävällä tasolla.

Norjan tunturiylängöillä.

Tunturiylänköjen maaruska oli Norjan puolella todella hieno. Värit olivat hyvin tummanpunaisia. Eteneminen oli hidasta avotunturien voimakkaaseen vastatuuleen. Ilahduin ensimmäistä kertaa elämässäni rekkojen ohituksista. Ne kevensivät vastatuulta pieneksi hetkeksi. Tavoitteena oli päästä Kautokeinoon yöksi, sillä silloin huomiselle jäisi kohtuullinen matka ajettavaksi maaliin. Pimeän tullen alkoi kuitenkin väsyttää taas vietävästi. Oli pakko pitää pieniä taukoja tien sivussa, kun energiat tuntuivat olevan aivan lopussa. Pääsin lopulta kaupunkiin ja ajoin hieman sen ohi sopivaan kohtaan yöksi tien varteen kymmenen aikoihin illalla.

Leiri pystytetty

 Lauantai 18.9.

Kaivauduin aamupimeässä pusikkoisesta tunturikoivikosta pyörän kanssa takaisin maantielle klo 5:30 aikoihin. Väsymyksellä ei ollut enää väliä, sillä maali oli jo hyvin lähellä. Navakka tuuli jatkui edelleen ja 40 km matkassa Suomen rajalle tuntui kestävän ikuisuus.

                        Suomen rajalla.

Hettaan saapuessa alkoi olla jo tauon paikka, sillä alamäissäkin sai polkea vastatuuleen, ettei vauhti pysähtynyt. Poikkesin lähimmälle huoltoasemalle sämpyläkahville. Similä saapui myös pian ja olimme kahvittelemassa hyvillä mielin juuri ennen maaliintuloa. Maaliin oli vielä kolmen tunnin ajomatka. Tuuli onneksi laantui paljon ja matkanteosta tuli huomattavasti joutuisampaa. Viimeisen tunnin ajan ennen maaliin saapumista olin pelkkää leveää hymyä. En tiennyt, että on mahdollista hymyillä niin kauan kerrallaan.

Olin haaveillut ottavani maalikuvan, jossa nostan pyörän ilmaan pään yläpuolelle. Tämä kuitenkin kuvasti paremmin maaliinpääsyä:

Ruska 2021 maalissa.

Maaliin tuli hetken kuluttua muutama muukin ja pyöräilimme porukalla hotellille Muonioon 15 km päähän.
Kaiken kaikkiaan 45 osallistujasta vain 27 pääsi maaliin.

Kokonaisuudessaan reissun ensimmäiset päivät olivat helppoja ja hauskoja. Sen jälkeen alkoi erilaiset haasteet. Niistä selviäminen teki reissusta ikimuistoisen yhdessä hienojen kokemuksien ja niiden jakamisen muiden osallistujien kanssa. Mietin reissussa usean päivän ajan, että onko minusta enää tämmöisiin ultraseikkailuihin. Maaliintulosta oli kulunut vain neljä tuntia, kun olin saanut mahan täyteen ja hieman levännyt. Tein silloin heti päätöksen, että tämä se vasta on elämää.