Ruska 2020 - Pyörällä Jäämerelle 8 päivässä

Tässä on matkakertomus Ruska 2020-tapahtumasta, johon osallistuin viime syksynä. Tätä kertomusta ei tullut kirjoitettua ajallaan heti reissun jälkeen, mutta olen alkanut kokea sen aiheelliseksi. Reissun lukuisat tapahtumat ovat pyörineet jatkuvasti ajatuksissa ja viime aikoina on alkanut tuntumaan, että ne täytyy saada paperille. Aloitan samalla blogin kirjoittamisen seikkailuhenkisiin reissuihin liittyen.

Ruska-pyöräily on 2017 vuodesta lähtien järjestetty tapahtuma, jossa kukin osallistuja pyrkii pyöräilemään noin 2000 km pituisen itsesuunnitteleman reitin ilman huoltoa reilussa 8 päivässä.
Reitti kulkee yhteisestä lähtöpaikasta määrättyjen tarkistuspisteiden kautta maaliin.
Lisätietoja https://www.randonneurs.fi/ruska-2020/


Helsinki-Ähtäri-Eno-Lokka-Vardø

Mikä sai lähtemään?

Seikkailuhenkiset reissut ovat kiehtoneet minua pitkään ja tiivis elämä kilpaurheilun ympärillä on pitänyt seikkailureissut kohtalaisesti kurissa. Useita pienempiä seikkailuja on tehty, mutta ei tässä mittakaavassa. Olen myös urheilun puolesta päässyt matkustelemaan paljon ja tutustumaan uusiin paikkoihin treenileireillä ja kisareissuissa.
Vuosi ennen pyöräreissua vaihdoin urheilulajini soudusta triathloniin ja tässä vaiheessa pidempiin kisoihin ja treeneihin vaadittava sitkeys alkoi korostumaan.
Kyse on mielenvahvuudesta. Sitkeys; resilienssi; suo, kuokka ja jussi, tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua. Se on mielestäni sitä, että jatkaa eteenpäin, vaikka ei aina näkyisi valoa tunnelin päässä. Kuten ruohonkorsi selviää hirmumyrskystä. Taipuu muttei katkea.
Keväällä huomasin jälleen kerran tutkailevani Ruska-pyörätapahtuman nettisivuja ja ajattelin, että tämä jopa tukisi nykyistä urheiluani, sillä luvassa olisi pitkiä pyöräilypäiviä ja sitkeyttä saisi kerralla kehitettyä oikein kunnolla. Hyppy syvään päähän allasta. Ajankohtakin oli juuri sopivasti ylimenokaudella.
Soudussa oma vahvuuteni on ollut irtiottokyky kisoissa ja kovissa treeneissä, minkä on mahdollistanut tiivis keskittyminen tavoitteeseen. Yksittäisistä hyvin haastavista suorituksista on pystynyt lähes poikkeuksetta onnistumaan todella hyvin, kun ne on aloittanut henkisesti valmistautuneena ja tarkkaavaisuus on säilynyt olennaisissa asioissa. Tässä olen onnistunut kisoissa vaadittavaan 8 minuuttiin asti. Sen jälkeen on tarvittu minulle vaikeampia ominaisuuksia, kuin lyhyttä keskittymiskykyä. Erityisesti tehtävän kestäessä tuntikausia, päiviä tai viikkoja.

Testilenkki

Suunnittelin mukaan otettavat varusteet huolella, sillä pyörässä ei ole paljoakaan tilaa ja ylimääräinen paino hidastaa vauhtia. Varustevalinnoissa oli paljon hyötyä villityksestäni kevytretkeilyyn, sillä olin parin vuoden aikana viilannut 3-vuodenajan retkeilyn repun painon alle 4 kiloon (ei sisällä ruokia tai vettä). Bikepacking tyylinen varustus oli minulle kuitenkin uusi juttu ja oli haastavaa pakata kevyesti, mutta tarpeeksi vaatetta syksyn kylmään lappiin. Edellisvuosien reissupostauksista oli paljon apua varustevalintoja pohtiessa ja siitä mitä on odotettavissa. Ne muistuttivat myös reissun haastavuudesta, sillä viime vuonna vain puolet osallistujista oli selviytynyt ajoissa maaliin.

Testasin maantiepyörään viritettyä, melkein valmista varustesettiä viikko ennen lähtöä 4,5h lenkillä. Ensimmäisen mutkan käännöksessä huomasin, että varusteiden painon takia maantiepyörän ketteryys oli täysin mennyttä ja meno kankeaa. Poljin lenkin hieman reippaalla teholla muistutuksena kropalle, että mitä on tiedossa. Viimeinen tunti oli jo todella uuvuttavaa ja pääsin juuri ja juuri takaisin kotiin jalat aivan tyhjinä. Kisakausi oli äskettäin päättynyt eikä pitkiä lenkkejä ollut viime aikoina päässyt harjoittelemaan ja treenaamaan rasva-aineenvaihduntaa. Kroppa on tottunut tuhlailemaan glykogeenivarastot pois, ja sen jälkeen ei olekaan enää kivaa. Huomasin testilenkille pakatessa myös, että kaikki tavarat eivät mahtuneet hankkimiini varustelaukkuihin ja sain onneksi viimeisellä viikolla työkaverilta lainaan runkolaukun.

Lähtöpäivä perjantaina 11.9.

Työpäivän jälkeen hyppäsin Turusta junaan kohti Helsinkiä. Rullailin Cafe Caruseliin, johon oli sovittu tapaaminen ja Brevet-korttien nouto hyvissä ajoin ennen lähtöä. Kahvilassa pääsi tutustumaan muihin Ruska pyöräilijöihin ja lokit söivät sillä aikaa satulalaukun päällä olevan iltapalaksi tarkoitetun lihispaketin.
Kahvilasta ajeltiin porukalla Senaatintorille starttipaikalle. Siellä oli yllättävän paljon yleisöä katsomassa lähtöä ja innoissaan tutkailemassa Ruska pyöräilijöitä varusteineen. Tässä kohtaa alkoi ihmetyttämään, että mihin sitä on tullut oikein lähdettyä, sillä pitkää matkaa oli vaikea käsittää.


Senaatintorilla lähtötunnelmissa

Senaatintori - Hämeenlinna 111 km 4h 19min 25.7 km/h

Startti kajahti Senaatintorilla auringonlaskun aikaan klo 19:59 ja 30 pyöräilijää hajaantui heti omille suunnilleen kohti Ähtäriä. Vantaan puolella oli vielä joitain ihmisiä kannustamassa pitkin reittiä ja vielä kaupungin viimeisen valotolpan kohdalla Hämeenlinnan maantiellä oli bussipysäkillä porukka antamassa tsemppihuutoja, ja he pitivät rytmikästä ääntä tamburiineilla ja muilla rumpuhelistimillä.

Ainut valaisimeni oli ohjaustankoon kiinnitetty otsalamppu, jonka varassa ajelin pimeää maantietä. Aikomukseni ei ollut ajaa tämän illan lisäksi pimeässä. Parin tunnin ajon jälkeen lamppu alkoi täydellä teholla ollessaan vilkuttelemaan paristojen loppumista, joten säädin valotehoa pienemmälle. Suora ja loivasti kumpuileva maantie oli miellyttävä ajaa pimeällä eikä liikennettä ollut juurikaan.
Olin suunnitellut ensimmäisen päivän matkan hyvin ja ajelin Hämeenlinnan keskustan ohi Herniäisiin, jossa oli kartan mukaan uimarannalla mukava katos yöpymiseen. Saavuin paikalle puoli yhdeltä yöllä. Iltapalaksi söin muutaman patukan. Uni ei meinannut tulla sitten millään, sillä sydän hakkasi vielä jännityksestä, kun reissu oli vielä niin alussa. Sain nukutuksi 4 tuntia.

Hämeenlinna - Ähtäri - Saarijärvi 277 km 10h 21min 26.7 km/h

Lähdin aamulla matkaan harmaaseen syyskeliin ja yön tihkusateiden kastelemalle tielle. Huomasin puhelimen GPS-seurannasta, että kaikki muut olivat painelleet pitkin yötä paljon pidemmälle. Lähin pyöräilijä oli 100 km edellä ja tässä kohtaa huomasin, kuten myöhemmin sain kuulla, että näissä tapahtumissa on tapana ajaa lähes samoilla silmillä yön yli seuraavaan iltaan asti. Kyseessä ei ole kilpailu, mutta tämä sai heti tsemppaamaan ja aloin puristamaan omaa päivittäistä matkatavoitetta hieman pidemmäksi. Ajelin pienehköjä maanteitä pitkin Ähtärin suuntaan ja söin lounaan Ruovedellä kebab-pizzeriassa. Kylän pappikin oli viereisessä pöydässä lounaalla. Tein samalla vuorokauden ruokaostokset kaupasta.
Vähän ennen Ähtäriä alkoi satamaan vettä. Ähtärin eläinpuistolle saapuminen oli ensimmäinen välipiste ja siellä tuli vastaan ensimmäisen kerran muita Ruska pyöräilijöitä. Kuivattelin sisällä hetken aikaa jalkoja ja söin välipalaa kahvilassa, kunnes paikkaa oltiin sulkemassa. Varasin tässä kohtaa hotellihuoneen Saarijärveltä, jotta seuraavaksi päiväksi saisi vaatteita kuivattua. Saavuin Saarijärvelle yhdeksän jälkeen illalla ja paikka oli nimensä mukaisesti monimuotoinen järvi lukuisine saarineen. Hotelliin kirjautumisen aikana huomasin heti tämän tyyppisen majoituksen heikkoudet Ruska pyöräilyyn. Reitiltä joutuu hieman poikkeamaan ja sisäänkirjautumiseen menee aikaa. Saman ajan voisi viettää pyörän selässä, sillä aika on arvokasta matkaa. Silloin kun ei ole pyörän päällä niin on tärkeää hoitaa asiat ripeästi, että pääsee taas jatkamaan matkaa. Pyörän päällä ei ole kiire minnekään.


Ähtärin eläinpuistolla

Saarijärvi - Heinävesi 260 km 9h 57min 26.2 km/h

Akut ladattuna ja hyvät yöunet takana jatkoin matkaa kirkastuneeseen keliin kohti Joensuuta mukavia pikkuteitä pitkin. Tie oli vielä märkä ja se kasteli kengät nopeasti. Useimmat muut olivat valinneet Joensuu - Jyväskylä välisen ison tien. Se olisi ollut vähän nopeampi, sillä tämä oli kohtalaisen mäkinen reitti, mutta mukava ajaa. Olin suunnitellut reitin mukavuus ja turvallisuus huomioiden. Ensisijaisesti reittini kulki hiljaisempia teitä pitkin.

Suonenjoelta löytyi pizzeria ja istumapaikka valikoitui sen mukaan, missä pistorasiat olivat. Kävin samalla ruokakaupassa ja kylläisenä oli mukava jatkaa matkaa. Tiet olivat kuivuneet ja aurinkoisessa kelissä oli mukava ajella osittain myötätuuleen. Hetken päästä huomasin ajaneeni risteyksen ohi 1,5 km. Käännyin ajelemaan takaisin kohti risteystä, jonka aikana yksi Ruska pyöräilijä tuli vastaan. Varmaan ihmetteli kun ajan täysin väärään suuntaan. Kääntymättäkin olisi päässyt ilmeisesti jotakin reittiä perille.
Saavuin ison tien risteykseen joka vie Joensuuhun. Olin valinnut taas pienemmän Heinäveden kautta kulkevan tien, joka oli aavistuksen pidempi mutta vaikutti olevan paljon hienompi reitti. Ajoin siis melkeinpä suoraan tien yli tälle mukavalle pikku maantielle. Maisemat olivat kohdallaan, mutta reitti oli todella mäkinen. Matkalla oli pari todella tiukkaa mäkeä mitkä sai tunkata ylös.
Reissun alkumatkasta oli kolotellut polvea ja selkää vähän koko ajan, mutta tässä vaiheessa ne karisivat täysin pois ja selvästi tyytyivät kohtaloonsa.
Aurinko alkoi laskemaan ja ilta hämärtymään. Olin katsellut tien vierestä jonkin aikaa hyviä yöpymispaikkoja, kunnes rengas puhkesi. Sisärenkaan vaihdossa huomasin, että jonkin kasvin terävä piikki törrötti renkaan kyljessä. Tämä oli varmaankin sattunut jollain "oikoreitilllä" millä olin ajatellut säästäväni matkaa muutama sata metriä ja huomannut sitten tien muuttuneen poluksi ja ajavani pusikkojen läpi takaisin maantielle. Saatuani pyörän kuntoon oli jo alkanut tulla hämärää. Sopivaa yöpymispaikkaa ollut vielä löytynyt, mutta tien vieressä oleva kuusimetsä näytti ihan mahdolliselta vaikkei erityisen houkuttelevalta vaihtoehdolta. Päätin kuitenkin jatkaa vielä matkaa ja heti seuraavan mutkan jälkeen löytyikin pieni mökkimäinen bussipysäkki. Täydellinen majapaikka ja ei muuta kuin ilmatäytteinen alusta laverimaiselle penkille ja untuvapeiton alle syömään iltapalaa. Pyöräkin mahtui sisälle.



Heinävesi - Eno - Ukko-Koli - Kuhmo 263 km 10h 58 min 23.9 kmh

Aamulla sää oli taas mitä mainioin ja 9 tunnin yöunien jälkeen oli mukava jatkaa matkaa. Saavuin aamupäivän puolella toiselle reittipisteelle Tomi-Männistön asekätkölle ja siellä oli muitakin Ruska pyöräilijöitä. Jatkoin matkaa Kolille, jonne asti oli määrätty reitti asekätköltä asti. Reitin sai kulkea kumpaan suuntaan tahansa ja pian vastaan tulikin yksi Ruska pyöräilijä tervehtien leveä hymy huulilla. Hän oli matkalla yksivaihteisella pyörällä.

Ukko-Kolia lähestyttiin Pielisen rannalla kulkevaa 26 km pituista hiekkatietä pitkin. Osalla matkasta oli kunnostustyöt kesken ja upottavalla irtosoralla oli todella haastavaa ajaa maantielle tarkoitetuilla 25 mm leveillä Continental GP5000 kisarenkailla. Metsän välistä pilkottava rantamaisema ja mahtavan korkeat Kolin töppäreet antoivat korostuneella tavalla parasta Järvi-Suomen tunnelmaa. Hiekka vaihtui asfalttiin ja Ukko-Kolille kiipeäminen alkoi. Tie toi mieleen Etelä-Euroopan jyrkät vuoristoreitit. Oli mahtava päästä vastaavaan nousuun kotimaassakin. Huipun laella asti teki ehdottomasti mieli mennä käymään ja kannoin pyörän sinne asti. Ihastelin auringossa kylpeviä maisemia niin kauan, että sain niistä tarpeekseni. Napsin myös muista turisteista kuvia kännyköillään, joita he työnsivät minulle useaan otteeseen.

Lähdin kohti Nurmesta ja pysähdyin lounaalle lähimmälle ABC:lle kotipizzaan. Sinne tuli Ruskan parina ajava kaksikko samoissa aikeissa. Oli mukava syödä porukalla vaihtaen samalla reissun kokemuksia. Lähdin ajelemaan Kuhmoon ja tuuli oli nyt hieman vastainen. Eteneminen muuttui todella uuvuttavaksi ja tuntui kuin jalat olisivat jääneet Ukko-Kolin mäkeen.
Nurmeksen jälkeen suora vastatuuli hellitti ja olo alkoi muutenkin parantua iltaa kohti. Ajelin Kuhmon suuntaan niin kauan, kunnes alkoi hämärtyä ja etsiskelin sopivaa yöpaikkaa tien viereisistä metsistä. Miellyttävää paikkaa ei meinannut löytyä ja jatkoin matkaa vielä useampaan otteeseen seuraavan mäen yli. Pimeällä ajaessa oli hyvin vaikea nähdä otsalampun varassa metsään, mutta lopulta pysähdyin vain johonkin kohtaan ennen Kuhmoa ja pystytin tarpin pilkkopimeässä puiden väliin. En ehtinyt harjoittelemaan pystytystä ennen reissua ja se osoittautui yllättävän työlääksi, kun asiaa opetteli pimeässä. Lopulta sain tyydyttävän ratkaisun ja kömmin peiton alle syömään iltapalaa. Panostin reissulla joka yö pitkiin 9 tunnin yöuniin, sillä minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta, miten kroppani reagoisi ylipitkistä ajopäivistä kumuloituvaan kuormitukseen.
Oli hieno seurata GPS:stä ja somesta miten moni ajeli rauhassa todella pitkiä päiviä lyhyillä yöunilla jos välillä ollenkaan nukkuen. Minulla oli useimpiin verrattuna erilainen taktiikka kohtuullisen nopealla vauhdilla pitkine taukoineen. Tämän ansioista kohtasinkin paljon pyöräilijöitä matkan aikana ja joitakin useita kertoja monen päivän aikana.



Ukko-Kolilla



Yöpaikka ja ruuat eivät aina olleet kovin hehkeitä

Kuhmo - Kuusamo 295 km 12h 55min 22.9 kmh

Syksy muistutteli tulostaan viileällä aamukasteella. Metsä ja varusteet oli kasteesta pinnoiltaan märkää. Matka jatkui aamupalaa syöden pyörän päällä ja Kuhmossa näkyi ensimmäiset porotkin. Ruokakaupat ja lounaspaikat alkoivat olemaan jo harvassa. Söin loput eväät ja puoli tuntia sen jälkeen saavuinkin Ala-Vuokin K-kaupalle. Sen erikoisuutena oli iso Hifi-osasto ja kauppiaan persoona. Lounasta oli tarjolla kaupan kahvilassa valmisruokien muodossa ja kyllä poronkäristys näinkin maistui. Paikalla oli toinen Ruska osallistuja, jonka tapasin jo kolmatta kertaa matkan aikana. Ruskan värit alkoivat näyttäytyä ja ajelin kohti Kuusamoa itärajaa kulkevaa pientä maantietä pitkin. Jalat olivat väsyneet ja keskivauhti oli selvästi hidastunut. Päätin lisätä matka-aikaa, jotta pysyisin matkatavoitteessani, josta olin kyllä jo hieman edellä. Etelä-Suomeen tulevaa myrskyä piti myös päästä pakoon, joka yltäisi Oulun korkeudelle asti. Jostain syystä iltaisin olo aina piristyi ja matkanteko keveni. Pimeän tullessa laitoin lampun päälle ja ajelin melkein puoleen yöhön asti Kuusamoon. Olin ajatellut taas laittavani tarpin johonkin vain tien viereen, mutta tunti ennen Kuusamoon saapumista alkoi tuntua todella kylmältä ja laitoin matkalla kaikki vaatteet päälle. Lämpötila oli +4 ja väsymys teki varmasti osansa kylmyyden tunteeseen. Aloin pelkäämään, että aamukaste olisi heikentänyt untuvapeiton eristyskykyä, sillä sen joutui aamulla pakkaamaan pintamärkänä todella tiiviisti satulalaukkuun. Ajelin sitten kaupunkiin ja sain ainoan vapaan hotellihuoneeseen, joka oli iso luksuskolmio saunalla. Iltapalaksi oli jäljellä enää leivänsiivuja ja juustoa. Majoittumisen kruunasi aamupalabuffet. Tämä tuntui mukavalta välikevennykseltä kesken reissua, mutta aamulla lähteminen oli todella vaikeaa.

Kuusamo - Savukoski 212 km 9h 25min 22.6 km/h

Väsymys painoi ja lähdin ajelemaan tihkusateiseen syyskeliin. Kuuntelin podcastina Yle X:n Vikin ja Köpin viikon höpinöitä ja se oli ainut asia mikä sai sillä hetkellä pysymään liikkeessä. Matkaa oli vielä 800 kilsaa edessä. Reittini kulki Ruka- ja Sallatunturien vierestä ja komeiden Lapin maisemien näkeminen kevensi vähitellen mieltä. Ruskan värit tulivat koko ajan voimakkaammaksi ja oli hienoa nähdä sen kasvavan vähitellen. Olin tähän asti pyöräillyt suurimmaksi osaksi matalassa aero-asennossa, mutta niska kipeytynyt siitä. Vaihdoin pystympään asentoon ja sen jälkeen istuinluut kipeytyivät. Satulassa istuminen alkoi tuntumaan aika vaikealta. Viivasuorat tiet tuntuivat loputtoman pitkiltä ja ajotyyli piti vaihtaa putkelta (ylös satulasta) ajamiseksi niin, että muutaman polkaisun jälkeen aina pieni hetki seisaallaan rullaillua tai nojailua vähän satulan reunaan. Saavuin Savukoskelle auringonlaskun jälkeen ja jatkoin matkaa Värriöön asti, josta olin löytänyt kartasta yöpymiskatoksen.

Savukoski - Lokka - Inari 242 km 10h 27min 23.1 km/h

Keli oli kuivunut edellisenä iltana ja auringonpaistetta oli taas luvassa. Lähdin toiveikkain mielin kohti Lokan reittipistettä kapeaa asfalttitietä pitkin. Lappi tarjosi ruskan värejä ja auringonpaistetta parhaimmillaan. Lokan tekojärvi oli yllättävän iso ja Nattas-tunturit näkyivät selkeästi järven pohjoispuolella. 3 viikkoa sitten olin katsonut Nattasia pohjoisesta käsin ollessani vaeltamassa UKK-puistossa. Lokan reittipiste oli miehitetty ja oli mukava vaihtaa muutamat sanat ennen matkan jatkamista. Lokalta oli 48 km pituinen hiekkatie isolle tielle, joka menee Utsjoelle asti. Maantiepyörän renkaat olivat taas koetuksella mutta taaskaan hiekkatiellä ei tullut mitään ongelmia kestävyyden suhteen. Tässä vaiheessa oli alkanut kypsyä haave hillaletuista ja olin päättänyt pysähtyä ensimmäiseen paikkaan, josta sellaisia saa. Lettukahvila tulikin pian vastaan. Ajoin päivälliselle Saariselälle ja sain samalla ladattua akkuja puhelimeen, GPS:n ja varavirtalähteeseen. Saariselältä oli mukava lasketella pitkiä alamäkiä kohti Inaria ja ajoin vielä 10 km Inarin keskustan ohi ja majoituin tien viereiseen metsään. Sopivan yöpaikan löytäminen kuhmuraisesta metsäpohjasta oli vaikeaa otsalampun varassa. Tasaisen nukkumapaikan piti osua sopivasti puiden väliin, johon tarpin saisi viritettyä. 45 minuutin kuluttua pääsin viimein peiton sisään. Yöt alkoivat olla jo viileitä, mutta kaikki reissun vaatteet päällä pysyin lämpimänä. Jonkin matkan päästä kuului kuin hyytävää susilauman ulvontaa, mutta päättelin äänen lähteeksi valjakkokoiratilan ja uni maistui hyvin tulpat korvilla.


 
Lokan tekojärvellä



Pimeässä viritetty yöpaikka

Inari - Utsjoki - Skiippagurra 184 km 7h 18min 25.3 km/h

Aamu oli sateinen ja viileä. Jatkoin pyöräilyä kaikki vaatteet päällä. Kylmä alkoi hiipimään sormiin ja märkiin varpaisiin ja ainut tapa pysyä lämpimänä oli pysyä liikkeessä. Seuraava mahdollisuus päästä sisälle lämmittelemään oli 118 km päässä Utsjoella. Seurasin tien vieressä olevia kilometrikylttejä ja kilometrit valuivat hitaasti eteenpäin samalla kun yritin pysyä lämpimänä. Olosta ja kelistä huolimatta Ruskan värit näyttäytyivät mahtavasti laajoilla tunturialueilla. Tie Utsjoelle kulkee Kevon luonnonpuiston ja Kaldoaivin erämaa-alueen välissä ja asfalttitie oli ainut asia, joka tuntui erottavan erämaat toisistaan. Ruska-ajan ansiosta tämä oli yksi hienoimpia pätkiä reissulla ja sitä oli myös aikaa ihastella useiden tuntien ajan matkan varrella. Utsjoella oli yksi ruokailupaikka auki, johon päädyin kahden muun Ruska pyöräilijän kanssa samaan aikaan. Paikalla oli myös maastopyöräilijä, jolla oli takana samantyyppinen reissu kuin meillä mutta oli käyttänyt Suomen läpi polkemiseen 3 viikkoa aikaa pitkin luontoa. Hän odotteli nyt bussia etelään. Pitkän päivällisen aikana vaatteet alkoivat kuivumaan ja sain palauteltua itseäni puolen päivän mittaisesta ajosiivusta. Rupattelut venyivät, sillä maali alkoi olla jo sen verran lähellä, että sinne ei ollut enää niin kiire ja aikaa jäi reissun fiilistelylle. Tästä oli ravittuna mukava polkaista pitkin Tenojoen vartta Nuorgamiin ruokaostoksille sateisesta kelistä huolimatta ja taas pidennetylle kahvitauolle. Varasin Norjan puolelta Skiippagurrasta retkeilyalueelta mökin, jossa pääsi myös saunaan. Rajaa ylitettäessä norjalaiset rajamiehet tervehtivät innoissaan. Joku osallistuja oli pysähtynyt kertomaan heille Ruska ajosta ja he näyttivätkin olevan tsemppaamisessa mukana.

Skiippagurra - Vardø 137 km 6h 5min 22.6km/h

Aamulla oli hieno aurinkoinen keli ja saavutin pian Jäämeren. Sen viertä matka kulki vauhdikkaasti voimakkaaseen sivumyötäiseen merituuleen. Mietin että tässäkö se nyt oli, mutta noin puolivälissä matkaa Vesisaaren kohdalla tuuli kääntyi sivuvastaiseksi ja välillä suoraksi vastatuuleksi. Matkanteko oli todella työlästä taistelua tuulta vastaan, että pysyi hitaasti etenevässä liikkeessä. Tällä Varangin niemimaalla olevalla tiellä seisoskelevat porot olivat muuttuneet lampaiksi. Ne kulkivat vapaasti pitkin tietä ja sen ympäristöä ja yllättyneinä tekivät tielle tilaa enemmän tai vähemmän innokkaana kun niitä lähestyi.

Ennen maalia oli vielä tunturin tapainen mäki, jossa noustiin merenpinnalta vielä yli 100 metriin. Nousun aikana mäen nyppylän takaa paljastui aina uusi nyppylä. Lopulta oli pitkä alamäki mutta vastatuulen takia senkin sai polkea alas, ettei pysähtynyt. Vardø on saari, johon pääsee merenalaista 2 km pituista tunnelia pitkin. Tunneliin saapuessa ajoin yhdellä kädellä kuvaten puhelimella videota tästä erikoisuudesta. Huomasin äkkiä, että vauhti kiihtyi todella nopeasti ja alamäki oli jyrkkä. Kännykkä äkkiä taskuun ja laskettelin alamäkeen tunnelin pohjalle. Ylämäkeen sai vielä hyvät vauhdit ja oli erikoista ajatella, että nyt ollaan meren pohjan alapuolella. Sieltä teki mieli päästä nopeasti ylös ja putkelta pistettiin maalin lähestymisen kunniaksi tehoja sen minkä lähti.

Maali oli saaressa Noitina poltettujen muistomerkki. Siellä odottelikin useita perille tulleita ja he tarjoutuivat mielellään ottamaan maaliintulokuvia.
Olipahan savotta. Maalipaikassa riitti joksikin aikaa ihmeteltävää ja kirjauduin hotelliin missä oli kolme muutakin Ruska pyöräilijää. Illalla kokoonnuttiin paikalliseen ravintolaan afterpartyyn.



Jäämeri




 
Vardøn muistomerkillä noitina poltettujen oikeuspöytäkirjat oli kehystetty tauluiksi. 
Perusteet olivat olleet lähinnä hysterisiä. Esimerkiksi mustan kissan omistaminen oli usein merkittävä näyttö mustasta taikuudesta.

Matka kotiin

Aamuksi oli tilattu bussi Rovaniemelle, josta pääsisi yöjunalla takaisin kotiin Turkuun. Reissun aikana tutuksi tulleet maisemat taittuivat bussissa kiitävän nopeasti ja vähän oli haikea mieli reissun päättymisen jälkeen. Juna oli aamulla Turussa ja edessä oli heti työpäivä. Kävin viemässä pyörän kotiin ja siitä heti töihin. Ei tarvinnut töissä miettiä, että mitä tekisi, kun reissun jälkeen oli vain haikea ja väsynyt olo, mutta monia kokemuksia rikkaampi.
Vaikka kyseessä oli yksin pyöräily niin muihin kuskeihin pääsi aika paljon tutustumaan reissun aikana. Yhteishenki oli todella hyvä. Oli erikoinen tunne olla isossa porukassa, jossa kaikki ovat todella sitkeää tekoa eivätkä valita turhasta.
En myöskään kuullut, että matkassa olisi ollut muita kilpaurheilijoita. Se osoitti, kuten itse huomasinkin, että tämmöinen reissu vaatii paljon enemmän mielenlujuutta kuin vain hyvissä olosuhteissa viimeisteltyä kuntoa. Sitä lähdinkin tänne oppimaan.
Tapahtuma jätti muistoihin lähtemättömän vaikutuksen. Olin heti reissun jälkeen valmis lähtemään seuraavana vuonna uudelleen tapahtumaan ja huulilla pyörivät sanat muistakin maailmalla järjestettävistä tapahtumista, että ehkä vielä joskus. Kuulemma ainut keino toipua seikkailusta on alkaa suunnittelemaan uutta seikkailua.


Vardøn auringon nousu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Icon Livigno Xtreme Triathlon

Ruska 2021 matkakertomus - Suomen halki 8 päivässä